torstai 20. elokuuta 2015

Kirpparilöytö karvatassuille

Löysin kirpparilta aivan huikean vanerisen matkalaukun, sellaisen vanhan, sellaisen joka on reissussa rähjääntynyt. Oikeastaan siitä puuttui kokonaan kansi, mutta näin sen potenttiaalin koiranpetinä. Olen etsinyt pitemmän aikaa sopivaa koiranpetiä, mutta monet pedit ovat rumia ja kalliita ja joissakin on niin inhottava kangas tai sisus että niistä lähtee kauhea ääni.

Meillä oli aikaisemmin vain pärekoriin tehty peti, mutta kissan vallatessa pedin koira ei enää tykkää majailla siellä. Tästä johtujen koira alkoikin majailla sohvalla, joka miehen mielestä oli loputtava heti ennen kuin kunnolla alkaakaan. Tottahan se oli joku oma paikka oli koiran löydettävä, tai kohta se alkaa puolustamaan tuota sohva paikkaansa.



Koppa aiheutti luonnollisesti hämmennystä, kummankin oli vuoron perään käytävä haistelemassa ja kuopimassa peittoa. Lopputuloksesta ei vain tullut sellainen kuin piti, nimittäin tällä hetkellä kissa on vallannut vanerikopan, koira sohvan ja minä pärekorin vaatteille.





Tätä mieltä Kaapo on siitä vanerisesta kopasta.