keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Keittiöremppa



Keittiö, tuo suuri murheen kryyni! 80-luvun kiintokalusteet, kivijäljitelmä vinyylimatto, ahdas ja pimeä paikka. Keittiön seinät olivat saaneet jossain vaiheessa elämänkaartaan vaaleankeltaisen kuorrutteen päälleensä, melkein samaa sävyä kuin välitilan laatta. Ensiksi sain maalattua vain toisen seinän harmaaksi, loput maalarin valkoisella. Ainoastaan vain siksi, ettei keittiö kaappien ovet loistaisi keltaisuuttaan puhtaan valkoisen rinnalla.
 Ruokapöytä oli ennen aivan liian pieni, pöytään mahtui maksimissaan 4 henkilöä ahtaasti. Uuden pöydän ''ainekset'' löytyikin varastosta. Sieltä löytyi itse tehdyt metalliset pöydänjalat ja vanha Ikean työpöydän taso. En hirveämmin usko, että taso kauan meidän käytöllä hyvin säilyisi. Siksi olen uudeksi tasoksi suunitellut joko vaneria tai itse tehtyä lankku/lauta tasoa. Paljas puupinta olisi kaunis, se saisi patinoitua ajan kanssa.




Keittiö, remontin loppuvaiheella.



Kun pöytä pöytä löyti paikkansa, aloin miettimään tuoleja. Entiset pinnatuolit olisivat kaivanneet uutta maalipintaa ja osa jopa uutta liimausta. Ajatus siitä hiomisesta sai jo tuskailemaan valmiiksi, päätin sanoa tälle projektille kiitos, mutta ei kiitos. Äitini vihjasi joskus vieneensä mummolan vanhaan navetaan kolme Artekin tuolia. Pitkään meni ennnen kuin sain itseäni niskasta kiinni ja haettua ne kotiini, mutta nyt ne nököttävät onnelisesti keittiössä.


Juurikun sain keittiön ja varsinkin ruokailutilan valmiiksi, päätin tehdä siitä aivan uuden tilan, se alkaa olla kohta valmis ;) !


-Heidi